Ulkona on vielä sitä sun tätä pientä tekemättä. Tänään laitettiin ikkunoiden smyygi- ja vuorilautoja. värimaailma näyttää vielä vähän villiltä, mutta kyllä se siitä aikanaan asettuu… idea on, että ympäröivän seinälaudoituksen värit toistuvat myös ikkunan pielissä. Lopputuloksesta sitten viimeistään näkee, oliko huono valinta. Ikkunan pokat ovat joka tapauksessa valkoista alumiinia, joten sikäli smyygitkin olisivat voineet olla valkoiset.
Saunan smyygilaudat (yllä) ovat vahingossa valkoiset, mutta luvattiin korjata mustiksi, kuten suunnitelmissakin on. Alla vielä asentamattomia lautoja sisätiloissa, joissa peruslämmön turvin alustava pintakäsittelykin onnistuu.
Sitten VAIHTEEKSI asiaa kiintokalusteista… näyttää oikeasti siltä, ettemme itsekään tiedä, kenen tekemät ja minkänäköiset kaapit ja tasot meille tulee, ennen kuin ne on ruuvattu paikoilleen 😀 Eli viikonloppuna kävin taas RTV:llä (siellä oli jotain syyskamppista) ja kappas, törmäsin vanhoihin tuttuihin ovimalleihin, joihin ihastuimme aikanaan Gaala-keittiöiden kautta! Pinta on reilusti ”muhkurainen”, ei mikään mukamas rouhea pinta.
Silloinhan homma meni puihin, ja nuo ovetkin unohtuivat, kun ymmärsimme, että kyseessä oli Gaala-keittiöiden oma ovimalli. Ja mitä vielä, nyt ainakin se löytyy ihan vapaasti Mellanon mallistosta, Simple Väre -nimisenä. Oven saisi sekä maalattuna että kalvo-ovena, mutta meille tullee maalattuna, väri vielä auki. Jotain vaaleaa varmasti. Keittiön hiilenmustissa kaapeissa on tarpeeksi synkistelyä!
Samalla saattoi vaihtua myös tasot keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen – aiemmin valittu tumma betoni vaihtui ajatuksissa tähän vaalempaan Harjattuun harmaaseen, myös Mellanon mallistosta.
Puustelliin laitoin ja pahoitteluviestin, että otamme heiltä vain sen keittiön. Se on ja pysyy! Onneksi nimiä ei vielä ollut papereissa… Heiltä valittu kodinhoitohuone ei kuitenkaan ollut mikään pitkään harkittu juttu. Uskon, että näillä Väre-ovilla saadaan meille mieluisampi khh. Myös valkoisen vessan kalusteet olisi kiva toteuttaa samoilla ovilla. Puuseppään on jo otettu yhteyttä…