Avainsanaan ‘vierashuone’ liitetyt artikkelit

Juhannussiivousta

Julkaistu 20.6.2014 | Kirjoittanut atheino | Kategoria(t): Elämää
Avainsanat:, ,

Juhlien järjestämisessä on sekin hyvä puoli, että on pakko siivotakin. Osa ensimmäisistä vieraistamme onkin saanut todistaa sekamelskaa ainakin jossakin talon kulmassa – eikä tämäkään päivä tehnyt poikkeusta. Mutta esimerkiksi vierashuone saatiin käyttökuntoon, tulihan meille yövieraitakin.

image

Ruokailutila. Pöydälle saatiin ensimmäistä kertaa oikein pöytäliinakin 😀

image

Vierashuone. Tarkalla rajauksella näyttää hyvältä!

image

Hetki ennen vieraiden tuloa oli vielä aikaa nostaa jalat ylös… tv:ssä yksi tyttären tämän hetken suosikeista, Maisa-hiiri!

Mainokset

Oma koti kullan kallis

Julkaistu 8.5.2014 | Kirjoittanut atheino | Kategoria(t): Elämää, Huonekalut, Virstanpylväät
Avainsanat:, , , , , , ,

Päivälleen 22 vuotta sitten muutin vanhempieni ja siskojeni kanssa hartaasti odotettuun uuteen kotiin. Nyt saan muuttaa perheineni myös kovasti odotettuun kotiin. Muutto on pääosin takana – ainakin siinä määrin, että ensimmäinen ilta, yö ja aamu selvitään! Käytännössä vanhalla asunnolla on enää sitä sälää, jota riittää. Uudessa kodissa täysi kaaos tietenkin vielä päällä. Muuton päälle maistui sauna . Maukas oli. Eka saunareissu omassa kodissa n. 15 kuukauteen ❤

Ensimmäinen kierros!

Ensimmäinen kierros!

Maskusta saatiin kalusteita. Vierashuoneen vuodesohva saa kelvata olohuoneessa, kunnes saamme varsinaisen sohvan.

Maskusta saatiin kalusteita. Vierashuoneen vuodesohva saa kelvata olohuoneessa, kunnes saamme varsinaisen sohvan.

Televisiopöytä puuttuu.

Televisiopöytä puuttuu.

Vierashuone/kirjasto.

Vierashuone/kirjasto.

Ruokapöytä ja tuolit tulivat, kokoamista riittää niissäkin.

Ruokapöytä ja tuolit tulivat, kokoamista riittää niissäkin.

Makuuhuoneessa voi jo nukkua...

Makuuhuoneessa voi jo nukkua…

Kodinhoitohuoneen vaateripustin.

Kodinhoitohuoneen vaateripustin.

Työhuoneen  nykytila.

Työhuoneen nykytila.

Keittiöstä olohuoneeseen - kaaosta :)

Keittiöstä olohuoneeseen – kaaosta 🙂

 

Kirjoitellaan lisää, kunhan tästä alkuhässäkästä selvitään.

Postin pitäisi tulla jo huomenna uuteen osoitteeseen. Kävin nakkaamassa postilaatikon tienposkeen. Toivottavasti postimiehellä riittää huumorintajua 🙂

Aamulla kävin napsimassa oikein järkkärillä vähän parempia kuvia (tai se oli ainakin tarkoitus, tiedä sitten miten onnistuin) – tähän astihan blogin kuvat ovat lähes kokonaan otettu kännykällä.

Mitä varten kuvia otin – se jääköön salaisuudeksi, toistaiseksi tai lopullisesti. Niin tai näin, jaan niitä nyt teidän kanssakin. Niitä on aika paljon.

takapiha

IMG_8416

takapiha_2

IMG_8426

IMG_8421

IMG_8428

IMG_8471

IMG_8417

IMG_8434

takka

olohuone

työhuone

vanhempien_huone

IMG_8441

lapsen_huone

vierashuone

keittiö

IMG_8451

khh

IMG_8469

IMG_8465

IMG_8460

IMG_8461

pesuhuone

sauna

musta_wc

valkoinen_wc

Huonekaluostoksilla!

Julkaistu 1.2.2014 | Kirjoittanut atheino | Kategoria(t): Huonekalut
Avainsanat:, ,

Perjantaina piti vain käydä Turun Rakentaminen ja sisustaminen -messuilla, mennä syömään ja tulla kotiin katsomaan The Voice of Finland. Kaikki tuo kyllä toteutui, mutta sen lisäksi käytiin ihan ex tempore Maskun kalustetalossa, jossa on vielä vähän aikaa (lähes) kaikki tuotteet 30 % tarjouksessa. Ensin vähän katseltiin vaan… ja parin tunnin päästä olimme ostaneet

Siinä meni myyjällä – tai parhaimmillaan kolmella – hetki tietokoneen edessä, kun noita ynnäiltiin yhteen – esim. sohva piti koota pala palalta. Tällä kertaa satsattiin kotimaiseenkin laatuun – olohuoneen kalusteet ovat kaikki kotimaisia! Mukavaa vaihtelua länsinaapurimme ihmeille… Hintaa toki kertyi, mutta alennustakin tuli koko paketin normaalihinnasta ihan mukavasti! Toimituskin saatiin sovittua loppukeväälle, lähelle talon arvioitua valmistumisajankohtaa.

Esimerkkisohva Optio-moduleista

Esimerkkisohva Optio-moduleista (meille tulee erilainen)

Vuono tv-taso

Vuono tv-taso

Vuono vitriini

Vuono vitriini (sis. led-valaistuksen)

Grossa pöytä

Grossa pöytä

Soul-tuolit (meille tulee mustat)

Soul-tuolit (meille tulee mustat)

Anne-vuodesohva

Anne-vuodesohva (emme valinneet punaista!)

Vuodesohva avattuna

Vuodesohva avattuna

Kuvat valmistajien tai Maskun kalustetalon sivuilta.